Omasta elämästä sen verran, että tähän kahden vuoden sisään on mahtunut olennaisina asioina ylioppilaaksi kirjoittaminen, täysi-ikäisyys, opiskelu, muutto ja (uinti)valmennuksen jatkaminen uudella paikkakunnalla. Hyvä tässä kahden vuoden kirjoittamistauossa on se, että ainakin pitäisi olla syntynyt uusia ajatuksia kirjoitettavaksi. Huono puoli on se, että kirjoitustaitoni ovat siinä ajassa ehtineet ruostua lähes täydellisesti.
Eräs asia, jota olen pohtinut jo pitkään on oma elämä ja "miellyttämisen halu". Pääasiassa tarkoitan nyt perhesidoksia ja omia valintoja. En tiedä, onko ongelma kovin yleinen, mutta haluan joka tapauksessa kirjoittaa siitä. Useimmiten jos ihmisten kanssa keskustellessa minun täytyy tehdä (omasta mielestäni) suuria päätöksiä, olen todennut että minun täytyy jutella asiasta esimerkiksi vanhempieni kanssa. Ei siinä muuten mitään, mutta täytän vuoden lopulla "jo" 20 vuotta ja asun vuokrakämpässä eri paikkakunnalla kuin muu perheeni.
Yleensä keskustelua "vaativat" tilanteet koskevat taloudellista tilannetta (eli edellyttävät minulta rahan tuhlausta). Vaikka usein jokin mielihalu lähtisi suoraan minusta itsestäni ja olen sattunut keskustelemaan asiasta perheeni - joka olisi eri mieltä kuin minä - kanssa, olen toiminut heidän haluamallaan tavalla, jos kompromissiin ei ole ollut mahdollisuutta. Esimerkiksi tatuoinnin olen luvannut hankkia vasta opiskelujen loputtua, koska perheenjäsenelleni se on kova pala.
Olen pohtinut asiaa jo pitkään ja olen yrittänyt hahmottaa taustalla olevia syitä. En koe, että en itse osaisi tehdä päätöksiä - osaan kyllä jos minun täytyy. Suurissa määrin uskon läheisteni tietävän joistakin asioista paremmin kuin minä itse ja monessa tilanteessa se varmasti onkin totta. Silti kyseessä on minun valintani ja elämäni. Muun muassa vanhemmat varmasti haluavat suojella lapsiaan "huonoilta päätöksiltä" ja se tavallaan onkin heidän tehtävänsä. Mutta ei linnutkaan voi lentää jos niiden ei anneta levittää siipiänsä kokonaan. En myöskään usko vastuunpakoisuuden olevan ko. käyttäytymisen takana.
Onko kyseessä sitten miellyttämisen halu omia läheisiään kohtaan? En tosiaankaan tiedä, mutta uskon asian muuttuvan viimeistään lähivuosina. Haluan säilyttää hyvät välit läheisiini ja siinä en näe pahaa. Mutta jotkut (itselläni useimmat) asiat joutuu oppimaan kantapään kautta - elämä opettaa. Aina kaikki valinnat eivät voi olla järkiperäisiä ja mielestäni niiden ei välttämättä tarvitsekaan; miten kukaan voi saavuttaa tai kokea ikinä mitään uskomatonta jos kaikki valinnat ovat täydellisen harkittuja ?
-Riikka
