'Cause people got me, got me questionin': where is the love ?

En taaskaan tiedä miten aloittaisin tai miten edes muotoilisin asiani. Näin unenpöpperössä voi tulla melko vaikeaselkoista luettavaa, joten anteeksi siitä. Tekstin otsikko (mikä on jälleen eräästä kappaleesta ;) ) on vain mykistävä ja tiivistää tämän hetkiset ajatukseni. Eräänä yönä tuli hieman valvottua ja pohdittua asioita. Olen huomannut sekä lasten parissa työskennellessäni että lapsituttavieni kanssa ollessani heillä olevan pari ominaisuutta lähes poikkeuksetta: egosentrisyys (=itsekeskeisyys, ei pysty asettumaan toisen asemaan) ja tietyntyyppinen itserakkaus. Yleistäen jälleen, lähes kaikilta egosentrisyys katoaa ja empatia-/sympatiakyky syntyy tilalle.

Tietyntyyppisellä itserakkaudella tarkoitan toteamuksia kuten: "minä olen hyvä juoksemaan", "minä kyllä osaan itse", "enkö näytäkin kauniilta?"... Varmasti kaikille teistä, jotka olette olleet missään määrin lasten kanssa tekemisissä, tämänlaiset lausahdukset ovat tuttuja. Toisinaan, jos lapsiryhmän heikoin juoksija toteaa olevansa todella nopea, aikuinen saattaa toivoa kyseiselle yksilölle lisää itsetuntemusta kasvun myötä. Ykköspohdintani on kuitenkin ollut, että minne tuo itserakkaus iän mittaan katoaa ? Usein kuulee suomalaisia syytettävän itsensä vähättelystä niin eikö lapsia täytyisi kasvattaa tunnistamaan ja keskittymään omiin parhaisiin ja hyviin ominaisuuksiinsa ja kykyihinsä ? Varmasti monella se onkin tavoitteena, mutta miksi sitten itseä vähätteleviä ja heikko itsetuntoisia aikuisia on niin paljon ?

Itse näkisin tuon lasten itserakkauden huomattavasti terveempänä kuin yleisesti vallitsevan vähättelyn ja huonoihin piirteisiin keskittymisen. Liian moni ihminen ei löydä itsestä oikeasti mitään hyvää, mitään rakastettavaa. Eiköhän moni heistäkin ole ollut aiemmin pieni iloinen poika tai tyttö, joka on todennut osaavansa piirtää hyvin tai pyöräillä kovaa. Tai pyöräillä ilman apupyöriä. Itse uskon hartaasti, että jokaisesta meistä löytyy jotakin hyvää. Siksi tuntuu kamalalta kohdata myös lapsia, joiden reaktio uusien asioiden opettelussa on tokaisu: "en mie osaa". Missä se lapsuusikään kuuluva terve "kaikkivoipaisuuden kupla" on ?

Miksi me ylipäätään keskitymme pääasiassa toistemme huonoihin piirteisiin ? Miksi meille on helpompi löytää asioista se negatiivinen puoli ? Nähdään rumat kulmakarvat, mutta ei kauniita silmiä. Nähdään lihava kroppa, mutta ei kuvankauniita kasvoja. Nähdään iso nenä, mutta ei kauniita hiuksia. Nähdään toisen puuttuva juoksuvauhti, mutta ei toisen sinnikästä yritystä. Nähdään toisen itsesääli, mutta ei joka päiväistä kamppailua. Kuluvana kuukautena satuin olemaan yhtenä iltana chatissa, "aikuiset" -huoneessa (wou, mikä harvinaisuus... not). Suoraan sanottuna meinasin saada paskahalvauksen, kun muutama ihminen alkoi puhumaan itsemurhahaluistaan ja joidenkin reaktio oli: "tuokaan 'Pate' ei ole vieläkään tehnyt itsemurhaa, vaikka aina siitä jauhaa". Aivan kuin olisi huono asia, että kyseinen 'Pate' oli asiasta surkuttelemassa chatissa: kyllä, paikka oli todellakin väärä, mutta ainakaan minusta itsemurhasta puhuminen ei ole säälin hakemista. Minusta se kertoo aina pahasta olosta ja harkinnasta tekoa kohtaan - siksi se minun mielestäni pitää ottaa asiaankuuluvasti tosissaan.
Myös netissä, sillä ruutujen takana on oikeita ihmisiä.

En ole täysin varma, mikä tässä jokin aika sitten somessa valinnut "kutsumua" -kampanja oikein oli, mutta vaikutti itsestäni tärkeältä ja hyödylliseltä vaikken siihen itse osallistunutkaan. Ihmiset käänsivät toisten näkemät ja mahdollisesti äänen sanotut huonot piirteensä hyviksi ominaisuuksiksi. Tällaista ajattelua kaivattaisiin lisää, sillä harvat ominaisuudet ja piirteet ovat mustavalkoisesti vain "huonoja"; me vain näemme helpommin sen negatiivisen, etenkin itsemme kohdalla. Toki, parodiakuvat, joissa h***a oltiin käännetty anteliaaksi jne. nauratti itseänikin, mutta pääajatus kampanjassa oli hyvin kaunis ja olen iloinen siitä, kuinka moni tuttu lähti siihen mukaan.

Jos sinun on vaikea löytää itsestäsi mitään hyvää (ja vaikkei olisikaan niin tämä ei tee sinulle pahaa - päinvastoin) niin tartu ensi viikon haasteeseen: jokaisena viikonpäivänä mene peilin eteen, pohdi jokaiselle päivälle itsestäsi jokin hyvä asia, josta pidät ja jota arvostat. Asia voi olla ulkonäköön, ominaisuuksiin (luonteeseen) tai kykyihin liittyvä, mutta pääasia opit löytämään myös itsestäsi rakastettavaa.



Parempaa tulevaa viikkoa.

-Riikka

PS. näin loppuun oma "kutsumua" ensi viikkoon muisteltavaksi ;)

Jäärä - Sinnikäs: en luovu omista tavoitteistani, päätöksistäni tai mielipiteistäni herkästi. Tämä voi olla läheisilleni tuskaa riitatilanteissa, väittelyissä yms., mutta läheiseni voivat myös olla varmoja, että teen kaikkeni pitääkseni heidät elämässäni (huonoa, jos haluaa minusta eroon XD)

Pulputtaja - Sosiaalinen ja puhelias: tiedän, että osa uusista ihmisistä saattaa alkuun kokea (ja ehkä myöhemminkin?) suuren asiamääräni ahdistavana ja tungettelevana, mutta toivoisin ihmisten tajuavan että höpötyksen määrä johtuu joko 1. haluan tutustua heihin, 2. minä välitän heistä 3. heidän kanssaan on mukava tai helppo jutella. Kyseessä ei ole suurimmassa osassa kiinnostuminen tai tahallinen terrorisoiminen, vaan taustalla on puhtaasti jokin noista kolmesta syystä, joita en kyllä voi itse nähdä huonona.

Äänekäs - okei, tätä ei voi yliviivata. Mutta osa teistä näkee sen huonona, itse näen sen hyvänä ja tiedän, että kolmekymmentä pikku-uimaria, jotka kuulevat uimahallin hälyssä uimalakit korvilla ohjeeni ja kilpailupaikoissa löytävät minut, pitävät asiaa hyvänä,. Joten suoraan sanottuna, sen huonona näkevän osan mielipide ei minulla paina. :)

Jatkan, jaksan vaikka väkisin/ jos ois helppoo, kaikki tekis niin

Poikkeuksellisesti kirjoitan hieman henkilökohtaisemman julkaisun. En tiedä Teistä muista, mutta itselläni hermoa painaa melko kevyestikin nykypäivänä suuri osa laihdutuksesta ja kehonmuokkauksesta julkisesti puhutut läyhäämiset. Esimerkkinä "Älä laihduta" -päivä (tai mikä lie oli toukokuun alussa, anteeksi?), erilaiset XXL-vartaloiden julkaisukuvat "tämmöinen on upea ja normaali nainen"-meiningillä sekä niihin liittyvät keskustelut.

Ymmärrän näkökannat esim. "Älä laihduta"-päivälle: pyritään kannustamaan ihmisiä hyväksymään itsensä sellaisina kuin ovat ja syömishäiriöt ovat suuri ongelma nykypäivänä "hyvinvointivaltioissa". Kuitenkin mielestäni suurempi, kasvava ongelma Suomessakin on ylipainoisuus. Vaikka tosi-TV laihdutusohjelmia tuleekin joka "tuutista", näen ne itse näin Suurin pudottaja-fanina loistavina: oikeat, reilusti ylipainoiset ihmiset muuttavat elämänsä kohti terveellisiä elämäntapoja. Moni oikeasti pelastaa elämänsä noiden ohjelmien avulla ja kyse ei ole vain ohjelmissa olevista ihmisistä vaan heidän tuomasta toivosta ja inspiraatiosta muille ihmisille. Pointti tässä, että ymmärrän sen ikävän kääntöpuolen, mutta hyöty-haitta suhteessa edellä mainittu voittaa kirkkaasti. "Älä laihduta" -päivän sanoma on myös ihan jees, mutta itsestä näin (yhä) ylipainoisena se tuntui suhteellisen kornilta.

Mielestäni on tärkeää, että rakastaa itseään. Ennen kuin voit rakastaa todella jotakuta toista, Sinun on osattava rakastaa itseäsi - ainoa, kuka on Sinun kanssasi aina läsnä, olet Sinä itse. Ja kyllä, on totta, että täytyy hyväksyä itsensä sellaisena kuin on - mielestäni pysyvää muutosta ei voi edes tehdä ennen kuin on myöntänyt itselleen että "tässä minä nyt olen, kaikkine huonoine ja hyvine puolineni". Hyvin yleistä tuntuu myös olevan fitnessbuumien suosion kasvaessa että ihmiset, jotka julkaisevat paljastavia kuvia pullukka-kehoistaan, saavat paljon kuraa niskaansa. Mielestäni kyseisissä tapauksissa täytyisi ihailla itsevarmuutta ja ylpeyttä, kuinka kuvissa olevat kantavat itsensä. Kuitenkin, yleislinjaukset "tällaisia naiset ovat oikeasti" tms. pitäisi välttää. Jokainen meistä on yksilö. Itse en katso kuvia niin, että kylläpä tuon nyt täytyisi pudottaa painoa ja elää terveellisemmin. Tiedän itse kokemuksesta ettei tilanne muutu, vaikka ylipainon kertoisi asianomaiselle sitten peili, puntari tai lääkäri. Muutoksen on lähdettävä itsestä. Parhaiten muut tukee ylipainoisia liikkumaan pyytäessä/järjestäessä yhteistä toimintaa, johon heidät saa houkuteltua mukaan. Ylipainon toteaminen yhden kerran voi olla herättävää, mutta asiasta jatkuva jankutus on useimmille lamauttavaa. Puhumattakaan haukkujista: jos läskit ovat Teistä niin kuvottavia ja mielestänne heidän kuuluisi laihduttaa niin sen sijaan, että haukkuisitte heitä, tehokkaampi tapa on pyytää heitä lenkille Teidän kanssanne.



Kuvat: Tammikuu, toukokuu ja toukokuu (ekan ja keskimmäisen kuvan välissä pudotus n. 12-14kg)

Muutamia muita henk.koht. ärsyttäviä asioita, joihin tämän pitkältä tuntuneen reilun kuuden kuukauden aikana on tullut törmättyä on: 1. "Kyllähän jokaisella nyt pitää paheensa olla. Et sinä nyt kaikkea voi jättää pois", 2. "Kyllä minä ainakin hyväksyn ja pidän itsestäni sellaisena kuin olen", 3. "Olen nykyään niin ruma kun olen niin lihava". Huhhuh ja oivoi...

1. Kuka lie on sanonut, että olen jättänyt kaiken herkuttelun pois ? Ne ketkä minua joutuu syystä tai toisesta katselemaan tai ovat minun seurassani omasta halustaan tietävät "addiktioni" (en ole varma onko se addiktio vai onko syynä se etten halua olla ilman) energiajuomiin. Niitä kuluu viikossa 1-6 kpl. Se on se minun herkkuni ja paheeni, joka pitää minut tolkuissani. Kyllä välillä herkuttelen myös muuten, jonain viikkoina saatan syödä ehkä kaksi pullaa tai sitten hieman karkkia tai sitten yhden tuplapatukan. Kuitenkin pääasiassa ne eivät kuulu ruokavaliooni. Toinen vallan upea ääripää olette Te, jotka tulette mussuttamaan minulle energiajuomien haitoista ja ylipäätänsä niiden juomisesta. Uskon, että Teilläkin on paheenne, joista en tule Teille ulisemaan. Ja eri asia, jos kysyn Teiltä neuvoa, mutta usein Te kerrotte mielipiteenne asiasta ilman kysymistäni. Monilla Teistä on vieläpä silloin ollut alkoholitönikkä käsissä, joten voitte kuvitella miltä tietoiskunne minun silmissäni näyttää. Ja kyllä, Te ketkä minut tunnette niin voitte uskoa että tiedän alkoholinkin tuomista haitoista vallan mainiosti.



Ennen julkaisemattomat XD Vasen tammikuu, oikea kesäkuu, pudotusta n. 13-15kg Mieluummin lättäperse ku koripallon niellyt.

2. Noh, mitäpä tähän sanoisi... GREAT FOR YOU. Kuten jo aiemmin mainitsin: ennen kuin voi pysyvää muutosta tehdä, on hyväksyttävä itsensä juuri sellaisena kuin on. Ennen painonpudotus-rumban alkua itsekin jouduin katsomaan peiliin ja toteamaan, että "kyllä sinä neitiseni olet läski". Hyväksyminen on muutoksen alku. Teini-iässä taistelin itsetunnon kanssa, mutta en sanoisi että sen vuoksi teen tämän - vaikka mitä paremmin ulkokuoreni voi, sitä paremmin olen voinut sisältä. Päinvastoin: rakastin itseäni myös pullukkana, miksen siis haluaisi itselleni parempaa ? Minusta on ainakin ollut ihan kiva juttu, etten hengästy ja hikoile muutaman porrasaskelman jälkeen.

3. Ihmiset, ihan tosi. Kauneus ja koko ovat kaksi eri asiaa. Toki, joidenkin kauneusihanteeseen voi liittyä koko, mutta uskoisin harvassa olevan ne, joiden mielestä koko määrittää kauneuden (esimerkiksi: "Kaikki laihat/lihavat ovat kauniita"). Jos olet ollut kaunis ihminen laihana niin se kauneus ei hyvänen aika lähde Sinusta, vaikka olisitkin saanut kymmenen kiloa lisää. Lihavakin voi olla kaunis ja laihakin voi olla ruma. Laihakin voi olla kaunis ja lihavakin voi olla ruma. Tästä voi toki näsäviisastella, mutta uskoisin perimmäisen pointin tulleen jo tästä Teille selväksi. Jos Sinulla on ongelmaa uskoa olevasi kaunis (harvassa [minun mielestäni] on täydellisen sysirumat ihmiset, joissa ei ole mitään kaunista), etsi itsestäsi alkuun pieniä asioita, joista pidät. Se voi olla edes vaikka silmänripset. Siitä minäkin lähdin.

Jos minulla oli niin helvetin hyvä olla pullukkana niin miksi pudotan painoa ? Itseisarvo ei ole se painonpudotus, ei numero, eikä edes se uskomaton onnistumisen tunne. Minä haluan olla terve. Ja koska olen myös junnu-urheilijoiden valmentaja, haluan olla heille mahdollisimman terve esikuva. Jos painitte saman asian kanssa niin keinoja on tuhansia, varmasti enemmänkin. Kannattaa miettiä, mitä haluatte lisätä elämäänne/jättää pois, itse en aio loppuelämääni laskea paperille kaloreita saati jättää joitakin kokonaisuuksia pois (esimerkiksi hiilihydraatteja), koska haluan elämääni tapoja, jotka kantaisivat loppuun asti.

Kiitos ja anteeksi

-Riikka