Virheet. Varmasti jokainen meistä kokee tehneensä jotakin elämässään väärin edes joskus. Jotkut kokevat tekevänsä ja toistavansa virheitään yhä uudestaan ja uudestaan. En tarkoita nyt esimerkiksi koulutilannetta, jossa viitataan ja vastataan väärin, vaan virheitä esimerkiksi ihmissuhteissa tai muissa vastaavissa asioissa.
Aina hoetaan, että "katse tulevaisuuteen" tai "virheistä sitä oppii". Tietysti on myös tuoreempia hokemia, kuten "leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä". Näistä ensimmäisenä mainittu tuntuu minusta turhan iloiselta ja optimistiselta (tosin itse olen ollut pessimisti niin pitkään kuin muistan). Jos jotakuta painaa jokin vanha asia, ei sitä siivuteta ja unohdeta noin vain. Murehdittava asia pitäisi käsitellä omassa mielessään tai ystävien avulla rauhassa, hoputtamatta itseään. Turhalla hosumisella ei ainakaan mitään tuloksia saada.
Tutuista hokemista jälkimmäisin puolestaan kuvaa hyvin pessimistien asennetta. Vanhoja pettymyksiä, epäonnistumisia ja virheitä seuraa aina uusi pettymys. Tosin pessimistisyyden ainuita hyviä puolia on, että "pessimistihän ei pety". Niin hyvä asia se minun mielestäni on, että kannattaisi olla pessimisti. Mutta sellainen olen jo, ja voin vain todeta, että tuo sanonta ei ainakaan minun mielestäni vastaa todellisuutta.
Realistisin näkemys on, että "virheistä oppii". Mutta oppiiko niistä todella ? Ainakin oppii tietämään, että mikä tulos SAATTAA olla, jos toimii tietyn, vanhan menetelmän mukaan. Mutta elättelemmekö me silti aina toivoa, että seuraavalla kerralla asiat menisivät paremmin tai toivomallamme tavalla vanhasta toimintatavasta huolimatta ? Jälkikäteen viisaana minunkin on hyvä todeta, että virheideni toistumiset ovat useimmiten johtuneet siitä, etten ole tunnistanut tapahtumien samankaltaisuutta, jolloin jälkimmäisessä minulla olisi ollut mahdollisuus toimia paremmalla tavalla. Liian usein kuitenkin toistaessani virheitä olen halunnut toimia niin. Otetaan esimerkiksi luottaminen kaveriin, joka on aiemmin pettänyt luottamuksesi. Tiedät olemassaolevan mahdollisuuden, että ystäväsi pettäisi luottamuksesi uudemman kerran. Kuitenkin toivot ja haluat hänenkin toimivan eri tavalla, ja luotat häneen silti, mutta lopputulos pysyikin samana; huomasit luottamuksesi menneen. Ajatustapaa ei voi soveltaa kaikissa tapauksissa, ja tässäkin esimerkissä voidaan pohtia, onko toistuva virhe omasi vai ystäväsi.
Kuitenkin, joka tapauksessa, vaikka virheet eivät toistuisikaan, ne ovat ikäviä ja kuuluvat elämään. Elämä ei valitettavasti ole mitään peliä, jossa olisi voittajia tai häviäjiä. Ilman virheitä emme kuitenkaan erottaisi onnistumisiamme ja ne eivät tuntuisi meistä niin hyvältä. Itse tulen ainakin suurimmat virheeni varmaan läpi elämäni muistamaan ja tulen niitä katumaan, vaikka niilläkin on varmasti oma osansa siinä, millainen olen ja miten toimin.
-Riikka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti